Aamulla heräsin taas lumenlapioinnin ääniin ikkunan alla... Yöllä oli tullut lunta toistakymmentä senttiä, ja lumentulo jatkui melkein koko päivän. Juuri nyt on kaunista ja tyyntä, mutta ilmeisesti lisää on tulossa. Lentokenttä on ollut suljettuna melkein koko päivän. Käytiin ystäväni kanssa kaupungilla kävelemässä ja ottamassa kuvia. Joessakin on suuria jäälauttoja. Autoin erästä vanhaa mummoa, jolla oli painavat kassit, avustamalla hänet kadun yli ja kantamalla kassit ratikkapysäkille saakka. Kasseissa oli tuliaisia lapsenlapsille, "tuommoisia teidän ikäisiä hekin ovat, 15-17 vuotiaita"... Sitä sitten naureskelimme ystävämme kanssa loppupäivän. Paikalliset joko tykkäävät tai vihaavat lunta. En ole Suomessa kauheasti vastaavaa tavannut, vaikka varmasti sielläkin ollaan asiasta eri mieltä. Ehkä siellä lumi on kuitenkin sen verran tavallisempaa -vaikka sitä täälläkin kyllä joka talvi tulee- että sitä ei kauheasti kannata inhota. Jostain syystä muuten kaupungin ilma on kauhean saastunutta. Tällä hetkellä on vain suositus jättää autot kotiin, mutta jos tilanne ei helpota, joudutaan autoilu kieltämään kokonaan. Lähinnä siis kai johonkin tiettyyn aikaan päivästä tietyillä aluella tms. Joskus on puhuttu jopa siitä, että paikallisliikenne olisi ilmainen tällaisina päivinä. Jokatapauksessa saastekartta on ihan punainen, eli tilanne on aika huolestuttava.

Viime viikonlopun projektina oli tehdä Suomi-koulun kirjanpito tilinpäätös. Sitä pitäisi vielä jatkaa yhdistyksen kirjanpidolla ja tilinpäätöksellä. Sovittiin kuitenkin tilintarkastus kahden viikon päähän, eli vielä on aikaa. Tiistaina järjestin kirjaillan, ja vieraita oli loppujen lopuksi 10. Ilmoittautumisia tuli vielä viime tingassa, ja osa oli unohtanut ilmoittautua kokonaan. Olin kuitenkin varautunut siihen, joten ei paniikki iskenyt. Olin tehnyt tarjoiluksi feta-pinaattipiirakkaa, kahdenlaisia pizzarullia ja suklaa-kirsikkakakkua. Leivonnaiset onnistui tosi hyvin ja saivatkin paljon kehuja. Siunattu kaupan valmis voitaikina, siitä voi tehdä nopeasti vaikka mitä. Sain taas monta kirjaa lainaan, pitänee ruveta lukemaan. Viime aikoina lukeminen on jostain syystä jäänyt vähän vähemmälle.

Keskiviikkona olin erään entisen työkaverini läksiäisissä. Hän on päättänyt lähteä kiertämään maailmaa - kävellen. 55000 kilometriä, 5 vuotta. Aika hurjaa ajatella, että tapaamme seuraavan kerran ehkä vasta viiden vuoden päästä. Tosin emme ole yhtään varmoja, että hän niin kauan kestää, vaan palaa parin kuukauden päästä takaisin. Hänen suunnitelmiin kuuluu kiertää varsinkin kehitysmaita ja vähän vaarallisiakin alueita, kuten Pakistan, Afganistan, Iran, Irak ja Syyria. Ymmärrän kyllä häntä siinä mielessä, että siellä varmasti on aivan upeita paikkoja, mutta se turvallisuus... Eikä ollenkaan ole varmaa, että hän edes rajan yli pääsee. Mutta hänestä varmasti kuulemme vielä, varsinkin jos hän oikeasti toteuttaa koko matkan. Hän ei kuitenkaan ole ainoa, lueskelin netistä pariakin blogia.

Töissä yritän olla kärsivällinen, mutta ei enää meinaa oikein onnistua. Headhunterin positiivisen palautteen jälkeen mut taas palautettiin maan pinnalle, tai ainakin yritettiin. Viikolla oli viime vuoden palautekeskustelut, ja sain taas arvosanaksi "keskitason" jollain ihan kummalla tekosyyllä, niinkuin aina ennenkin. Olen siis tehnyt viime vuonna ihan hirveästi töitä, paljon kaikkea sellaistakin, mikä ei mulle edes kuuluisi, ja silti se ei ole tarpeeksi. Käytännössä siis tuo arvosana merkitsee sitä, että en saa palkankorotusta ja bonuskin on jotain ihan minimaalista. No, toivon mukaan mun ei sitä edes tartte enää odottaa. Olin vain niin pahalla päällä koko palautteesta, varsinkin kun tiedän, että jotkut, jotka tekevät huomattavasti vähemmän, saavat paremman arvosanan. Lisäksi meillä oli palaveri pomomme kanssa, jossa meille selitettiin hommat, jotka meidän pitää ottaa häneltä vastuullemme. Käytännössä siis teemme team leaderin hommia ilman team leaderin palkkaa. Tämän viikon jälkeen olen sillä mielellä, että otan varmaan ensimmäisen työpaikan vastaan, minkä vain suinkin saan, että pääsen sieltä pois. Jos vain voisin, irtisanoutuisin heti, mutta valitettavasti se ei ole taloudellisista syistä mahdollista. Tekemistä mulla kyllä olisi ihan yllinkyllin, eli kyllästymään en kyllä pääsisi, vaikka muutamaan viikkoon en mitään tekisikään. No, en sitä nyt ole tekemässä, pitää yrittää olla kärsivällinen. Seuraava haastattelu on viikon päästä maanantaina, toivotaan parasta. Oon kyllä aika positiivinen sen suhteen. Sitäpaitsi tuskin maltan odottaa, että pääsen näkemään pomojeni ilmeen, kun irtisanoudun. Toivon mukaan he sitten tajuavat, että kuinka tärkeä meidän tiimille olen. Sen on moni muukin sanonut, kukaan ei uskalla edes ajatellakaan asiaa, mitä tulee tapahtumaan siinä vaiheessa. Norjalainen työkaverini oli myös sanonut, että luultavasti lähtee kesällä.