Haluaisin tähän ihan tämän postauksen alkuun korostaa sitä, että kaikesta tästä valittamisestani ja pähkäilystäni huolimatta olen kyllä mielestäni ihan positiivinen tän koko työ-muutto-homman suhteen. Siis että tiedän asioitten jossain vaiheessa järjestyvän ja nimenomaan niin kuin niiden pitääkin. Ennen sitä on vain paljon tehtävää ja mietittävää ja päätettävää ja mun on aktiivisesti oltava prosessissa mukana. Jos asiat vain tapahtuisivat itsestään, niin eihän siinä olisi mitään järkeä ja sitäpaitsi se olisi tosi tylsää! Koska myös mä ite tartten koko ajan jotain tekemistä. Sitäpaitsi uskon, että kaikella on tarkoituksensa. Ja varsinkin viimeaikoisten tapahtumien -siis ei omien, vaan toisten juttuja kuunnellessa- saan kyllä oikeasti olla ihan tyytyväinen elämääni näinkin, kun mulla kaikki kuitenkin on sinänsä ihan kunnossa. On töitä, mulla on kiva asunto ja rahaa sen verran, että ainakin ruokaa saan ja tärkeimmät laskut maksettua, jos ei nyt ihan tuhlata olekaan. Lisäksi tunnen olevani rakastettu ja pidetty ja ihan tervekin, muutamia juttuja lukuunottamatta, mutta sekin puoli on hoidossa. Halusin siis tän mainita ihan sen takia, ettei joku nyt ajattele mun vaan koko ajan voivottelevan tätä tilannetta.

Mutta yksinhän mun on tää päätös tehtävä. Loppujen lopuksihan vain mä tiedän, että mikä mua pitää täällä ja mitkä ovat ne syyt, miksi haluan takaisin. Vaikka kuinka puhuisin niistä, niin tuskin on kovin montaa ihmistä, joka tietää, miltä musta tuntuu, koska tilanteet on aina niin erilaisia. Joskus mietin, miten kiva olisi, jos joku toinen sanoisi mulle, mitä mun on tehtävä ja minne mentävä. Niinkuin silloin joskus lapsena, kun äiti päätti, että mitä tehdään ja minne mennään ja mitä syödään. Onneksi mulla on nytkin paljon sellaisia ihmisiä ympärillä, joilta kysyä neuvoa ja jonka kanssa miettiä tätä tilannetta. Vaikka toki yritän olla ketään rasittamatta liikaa näillä jutuilla. 

Muuten tää alkuviikko on ollut ihan arkea. Maanantaiaamuna kyllä vähän nukutti, kun piti sunnutnai-iltana katsoa elokuvaa televisiosta. Ihan tyhmää laittaa ikärajaton leffa niin myöhään. Mutta oli "pakko" katsoa. Töissä sitten konetta avatessa odotti iloinen yllätys kun huomasin, että suurin osa töistäni oli tehty. Hieman asiaa sitten tutkittuani selvisi, että entinen pomoni oli ollut asialla. Erittäin kilttiä häneltä. Muutosten jälkeen hän on ollut hieman huolissaan tiimistämme, varmasti siksikin, että hänen kahden vuoden työ on mennyt melkein hukkaan, ja hän yrittää nyt sitten pelastaa, sen mikä on vielä pelastettavissa. Lisäksi yleensä kuvaan häntä hieman yliaktiiviseksi, ja koska hän on sikainfluenssan takia kotona jo kolmatta viikkoa, niin luultavasti hänellä on käynyt aika hieman pitkäksi viikonlopun aikana. Mutta todella kilttiä siis häneltä. Onneksi huomenna on kuun viimeinen päivä, sen jälkeen pitäisi olla muutama vähän rennompi päivä.

Maanantaina tuli myös suru-uutinen, kun saimme tiedon erään paikallisen suomi-yhteisön tärkeän jäsenen poismenosta. Vaikka en itse ole ko henkilön kanssa kovin läheinen ollutkaan, niin luonnollisesti uutinen koskettaa. Illalla pidimme pienen ja kauniin muistotilaisuuden hänen naapurissaan. Toivon jaksamista hänen perheelleen ja ystävilleen.

Luin, että Lapissa oli satanut ensilumi. Meilläkin alkaa olla vähän syksyistä, päivälämpötila on enää 20 asteen tietämillä, eli ihan lunta ei ole vielä tiedossa. Eikä varmaan ihan lähipäivinä paljon alle 20 asteen mennäkään päivisin. Illat on sitten olleet vähän hassuja, joinain iltoina on ollut tosi viileää ja heti seuraavana iltana on ollut kuin kesällä, lämmintä ja mukavaa. Aikaisemmin täällä asuessani kaipasin talvea, mutta pari vuotta Lapissa vietettyäni huomasin, että ehkä se lokakuusta huhtikuuhun maassa oleva lumi olekaan aina niin kivaa...

Viikko on kulunut enkä siis ole saanut yhteydenottoa työpaikan tiimoilta. Kaikenlisäksi paikka on tänään laitettu uudestaan hakuun... Eli ei varmaan kannattane odotella enää yhteydenottoa.