Eilinen retki kukkuloille oli ihana. Saavuimme sinne ystäväni kanssa juuri ennen pimeän tuloa, ja ostimme kioskin "tyhjäksi", saimme kasan leivoksia johonkin halpaan hintaan, joita sitten mussutimme niitä sitten kuuman viinin kanssa, kaunista kaupunkia katsellen. Näkymä oli huikea. Emme siellä kyllä sitten kauhean kauan ollut, kun tuli vähän kylmä, eikä siellä pimeällä oikein kauheasti voi kävelläkään, kun siellä ei juurikaan ole valaistusta. Raitis ilma kuitenkin teki hyvää.

Aamulla odotti aikainen herätys ruotsin tunnin takia. En kyllä millään meinannut jaksaa lähteä liikkeelle, mutta ehdin kyllä tunnille ajoissa. Olin tehnyt ne läksytkin! Tänään ruotsin puhuminen ei kyllä oikein sujunut, mutta sitä sattuu. Ruotsi on mulle neljäs kieli, jota käytän päivittäin (ruotsia tosiaan lähinnä vain luen, mutta kuitenkin), joten joskus iskee oikosulku. Tunnilta kiirehdin palaveriin, saimme vähän lisätietoa viime viikon vierailusta.

Pomoni ei tänään yllättäen saapunutkaan toimistolle. Kaikki olettivat hänen tulevan tänään, ja esimiehemme aikansa asiaa selvitettyä kävikin ilmi, että hän tuleekin vasta ensi viikolla. Päivän mittaan oli muutenkin pari juttua, josta kävi ilmi, ettei pomoni oikein tee töitään niin kuin pitäisi. Esimiehemme olikin yllättäen ymmärtäväinen norjalaisen kolleganikin suhteen ja jopa kuunteli tämän selvityksiä. Tästä rohkaistuneena päivän päätteeksi sitten minäkin kerroin hänelle muutamia ongelmia tän hetkisestä tilanteesta, ja hän kuunteli kyllä tarkkaan, ja myönsi, ettei asiat todellakaan mene, niinkuin he toivoivat niiden menevän. Kerroin hänelle olevani vähän väsynyt ja turhautunut tilanteeseen. Hän pyysi meiltä kärsivällisyyttä vuoden loppuun saakka, ja lupasi tammikuussa yrittää löytää ratkaisun tilanteeseen. Luultavasti antamani palaute oli sitten sen verran rakentavaa ja perusteltua, että hän otti sen tosissaan. Toivon mukaan asiat järjestyvät, mutta toisaalta en tiedä, kauanko voin vain luottaa lupauksiin. Ehkä pitää harrastaa lievää painostamista ja uhkailua, siis ei mitään ilkeää tai rumaa, mutta pientä kuitenkin... Perjantaisen jälkeen tämä käänne tuntui kuitenkin aika yllättävältä - ehkä esimiehellämme vain oli huono päivä tai jotain. Tänään sovimme myös, että luovun Baltian maista vastuualueenani. Työmääräni alkaa olla jo niin iso, että tuntui hyvältä luopua jostain. Itseasiassa on harvinaista, että jollain on vastuualueenaan useampi kuin yksi maa, ja mulla niitä on ollut viisi.. Olkoonkin, että Baltian maat sinänsä vaativat vähemmän työtä kuin muut. Onneksi tämä asia järjestyi helposti. Aion kuitenkin jatkaa töiden hakemista talon ulkopuolelta edelleenkin. Tällä hetkellä on kaksikin paikkaa, jotka kiinnostavat ja aion laittaa paperit menemään.

Hammaslääkärini assistentti soitteli tänään ja kyseli hampaani perään. Kerroin kaiken olevan hyvin, hammas on vielä vähän arka kylmälle välillä, mutta nautin kovasti siitä, että voin käyttää sitä lähes normaalisti. Ilmeisesti hammas todellakin saatiin juuri ja juuri pelastettua, kun vielä peräänkin soitellaan ja varmistellaan, että miten menee.