Pääsiäinen meni tänä vuonna Kroatiassa. Ensimmäinen kohde oli pääkaupunki Zagrab. Kaupunki on mukava "pikkukaupunki", jossa on noin miljoona asukasta. Emme olleet ystäväni kanssa varanneet majoitusta etukäteen, vaan päätimme etsiä jonkun kivan paikan vasta perille saavuttuamme. Loppujen lopuksi emme sitten joutuneet näkemään vaivaa juuri ollenkaan asian suhteen: katsoimme vanhasta matkaoppaastani yhden hotellin nimen, josta sitten otimme huoneen. Hotelli oli hassu: pyysimme kahden hengen huoneen, joka käytännössä sitten olikin kaksi yhden hengen huonetta, joiden välille oli tehty oviaukko! Mutta kyllähän se meille sopi, saimme omat kylppäritkin kumpikin. Tosin huoneet olivat kyllä todella pieniä, mutta ei se meitä haitannut. Iltapäivän ja illan kiertelimme kaupunkia kävellen ilman mitään sen kummempaa päämäärää. Emme siis olleet etukäteen päättäneet mitään "nämä-on-pakko-nähdä" -ohjelmaa. Koska oli pääsiäistä edeltävä lauantai, ei enää oikein mikään paikka ollut auki, mutta sekään ei meitä haitannut. Yleisvaikutelma kaupungista on, että joka paikassa on ehkä hieman ränsistynyttä, mutta kuitenkin siistiä. Lisäksi kaupunki tuntui hieman ahtaalta, mutta muuten kyllä mukavalta. Olisi kiva päästä sinne joskus uudestaankin vähän pitemmäksi aikaa.

Sunnuntaina otimme sitten suunnan Plitvicen kansallispuistoon, joka löytyy ihan Kroatian ja Bosnia-Hertsegovinan rajalta. Kyseessä on 300 neliökilometriä suuresta kansallispuistosta, josta löytyy vajaa 20 järveä ja lukemattomia vesiputouksia. Paikka kuuluu Unescon maailmanperintölistaan. Aivan uskomaton paikka! Sitä ei voi kuvailla, se on nähtävä. Kävelimme puistossa reilut neljä tuntia, käytännössä päästä päähän, lisäksi menimme veneellä suurimman järven yli. Pääsimme "päätepysäkille" illalla hieman ennen kuutta, ja huomasimme, että viimeinen kuljetus puiston toiseen päähän lähtee kuudelta. Jos olisimme jääneet siitä, olisi ollut edessämme parin tunnin kävely takaisin, pimeässä ja sateessa, karhujen ja susien seassa... Päätimme, ettemme edes ajattele tuota vaihtoehtoa, siis mitä olisimme tehneet, jos olisimme jääneet kyydistä.

Otimme taas huoneen ensimmäisestä hotellista, ja päivän ulkoilun jälkeen uni kyllä maittoi. Tosin öinen ukkonen herätti muutamankin kerran. Huoneemme oli vesiputouksille päin, eli veden kohina kuului myös huoneeseemme koko yön. Hotelli oli uusi ja siisti, niinkuin alueen kaikki muutkin rakennuksetkin. Alue kuuluu vyöhykkeeseen, jota serbit pitivät vallassaan Kroatian sodassa vuonna 1991. Käytännössä he siis tuhosivat kaikki rakennukset, ortodoksikirkkoja lukuunottamatta. Sodan jälkiä näimme paluumatkallakin, kun ajelimme vuorten läpi. Suurin osa rakennuksista oli sielläkin uusia, mutta pystyynjääneissä rakennuksissa oli vielä ampumisjälkiä ja osa raunioista oli jätetty paikoilleen. Uskomattoman kaunista seutua kyllä.
Maanantaiaamuna koimme tosin yllätyksen, kun huomasimme ulkona satavan räntää. Vuoristossa räntä muuttuikin sitten lumeksi, ja yhtäkkiä oli olo kuin talvisessa Lapissa. Kaikki meni kuitenkin hyvin. Ihana reissu sinänsä, vähän liian lyhyt tosin. Kroatian merenranta pitäisi vielä nähdä jossain vaiheessa, nyt se jäi väliin.

Tänään menin ystäväni luo lounaalle. Siinä heidän kadullaan tuli nuorimies kartan kanssa kyselemään jotain, ja valitti, kuinka pääkaupungin poliisi juoksuttaa häntä virastosta toiseen. Hän oli ihan asiallinen, ja kertoi, kuinka hänen tavaransa oli varastettu ja hänen pitäisi päästä kotiin maaseudulle ja pyysi rahaa bussilippuun. Hän lupasi jättää rahapussinsa (tyhjän) mulle pantiksi. Kun kieltäydyin, hän alkoi huutaa ja kirota ja haukkua mua todella törkeästi. Ensin hän lähti eri suuntaan, mutta yhtäkkiä huomasin hänen tulevan perässäni, ja ohitseni mennessään hän sylki kasvoilleni - onneksi suurin osa meni ohi. Olin niin järkyttynyt ja raivoissani, että en osannut sanoa yhtään mitään. Onneksi olin melkein ystäväni alaovella, eli pääsin pian kadulta pois. Multakin pääsi kyllä muutama ruma sana hänen luokseen päästyäni... Olisi ehkä pitänyt soittaa poliisille, kyseessä kun lienee jokin huumehörhö. Siinä vaiheessa kun hän rupesi puhumaan varastetuista tavaroista, tajusin kuulleeni tarinan ennenkin, tosin 2-3 vuotta sitten... Silloin hän tarjosi pantiksi likaista paitaansa ja silloinkin sain ihan yhtä kauheat haukut. Mutta meinasi kyllä mennä koko loma pilalle - onneksi ystäväni tarjoama punaviini vähän rauhoitti. Tosin en meinannut uskaltaa lähteä takaisin kotiin sieltä...

Nyt pitäisi pakata huomista reissua varten...